Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Alku

Alku hyvin, mutta miten hyvin?

Kaikki näytti luomakunnan alussa menevän ihan hyvin, koska ihminen oli Luojaansa lähellä ja Herramme, siis Luojamme käyskenteli ensimmäisten ihmisten kanssa paratiisin puutarhassa. Tämä on ollut ihmisen kannalta kaikkein upein vaihe.

Murhe tuli kuitenkin jo ensimmäisten ihmisten kautta koko ihmiskuntaan.

Ihminen kuunteli Luojamme lisäksi myös toista, eli vihollista, joka oli ovela ja syötti melkoisen valheen ihmisille.

Kun ihminen oli uskonut valheen, oli peli sen jälkeen menetetty. Ihminen päätti sydämessään tehdä vihollisen ohjeiden mukaisesti ja olla tottelematta Jumalan antamaa ehdotonta kieltoa.

Tässä tapahtui syntiinlankeemus, jota me jokainen sukupovi olemme toistaneet tähän päivään asti.

Peli ei ole kuitenkaan menetetty!

Asia selviää näillä sivuilla, kun jatkat tutustumista pelastustien asiaan.

Pelastushistoria on perin juurin mielenkiintoinen ja hyvin suunniteltu.

©2019 SALASANA - suntuubi.com